maanantai 19. lokakuuta 2015

Miksi mukaan hallitukseen?

Heipähei! 
Eben syyskokous lähestyy ja vuoden 2016 hallituksen valinta on pian käsillä. Nyt on aika sukeltaa Eben hallituslaisien mietteisiin hallitustoiminnasta. Kysy ihmeessä lisää hallitustoiminnasta ja järjestötoiminnasta Ebessä joltain meiltä, me kerromme kyllä mielellämme lisää. :)

Hallituksen jäsenet vastasivat kahteen kysymykseen

1. Miksi hait Eben hallitukseen?
2. Mikä on ollut parasta hallitustoiminnassa?


Lotta Eloranta

1. Fuksipiknikillä elokuussa 2013 näin ensimmäistä kertaa muut fuksit ja tuutorit. Paikan päällä oli myös silloisia Eben hallituksen jäseniä. Hoin itselleni mantraa, jossa kehotin jättämään järjestöhommat hetkeksi taka-alalle, olinhan niitä tehnyt edelliset viisi vuotta. Mutta kun järjestökärpänen on kerran purrut, järjestöhommista ei niin vain eroon pääse. Onneksi. :) Eben tapahtumat tempasivat mukaansa ja muistan, kuinka Manskun10:ssä tuli sellainen fiilis, että vitsiläinen, tätä mä haluan tehdä. Syksyn mittaan tutustuin hallituksen toimintaan lähemmin ja kappas, pian olinkin fuksina Eben hallituksen kokouksissa. Siitä se ajatus sitten lähti. Syksyllä 2013 hain hallitukseen silkasta uteliaisuudesta ja innostuksesta päästä puuhailemaan kaikkea hauskaa ebeläisille. Ja tämä on ollut ehdottomasti opiskeluaikani paras päätös!
2. Pakko sanoa, että Eben hallituksessa toimiminen on ollut opiskeluaikani paras juttu.
On ollut mahtavaa kahden hallitusvuoden aikana oppia niin paljon järjestötoiminnasta, Ebestä, Käyttiksestä, koko yliopistosta ja ebeläisistä. Hallitustyöskentely on saanut edunvalvonnan ja asioihin vaikuttamisen (ja kyllä myös ne asiakirjat) lähemmäksi sydäntäni ja olen oppinut niistä lisää äärettömän paljon. Ehdottomasti parasta on ollut kuitenkin ihmiset, kaikki ne ebeläiset ja käyttisläiset, joihin oon tutustunut hallitustoiminnan kautta. Tärkeimpänä on kuitenkin mun hallitusperhe, jonka kanssa oon saanut tehdä hommia tämän vuoden, herkistyn nyt (taas!) kun ajattelen sitä porukkaa. Välillä itketään yhdessä, mutta yleensä nauretaan vatsalihakset kipeinä. Järjestötoiminta avaa ovia huikeisiin seikkailuihin, suosittelen tätä Eben hallitustoimintaa ihan jokaiselle. Pus! <3



Saana Siljander

1. Mä oisin jo fuksivuonna halunnut mukaan hallitustoimintaan, mut silloin oikeestaan vaan missasin syyskokouksen, eli heräsin asian tiimoilta vähän liian myöhään. Fuksivuoden keväänä pääsin sentään tuutoriksi, ja voi että, tuutorointisyksy 2014 oli mahtava! Lyhyesti sanottuna mä sitten halusin jotain tekemistä elämään. Vapaa-aikaa tuntui tuutoroinnin loputtua olevan vähän turhan paljon. Mua rupes sitten tosissaan kiinnostaa järjestötoiminta, ja tiesin satavarmasti, että jos toistamiseen jättäisin hakemasta hallitukseen, niin tulisin katumaan sitä enemmän tai vähemmän koko lopun opiskeluajan. Lisäksi arvelin, että hallitustoiminnassa tutustuisi uusiin ihmisiin, enkä ollut piiruakaan väärässä!
2. Ei tähän voi vastata vain yhdellä asialla. Mutta ainakin ihmiset on ollut ihan parasta! Oon vähän tämmöinen sosiaalinen introvertti, ja hallitustoiminta on vaivihkaa työntänyt mua sellaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joihin en ois muuten perusluonteeni takia uskaltautunut. Oon tavannut enemmän uusia ihmisiä kuin koko tähänastisen aikuisikäni aikana yhteensä, ja jopa ystävystynyt monen kanssa. En jännitä uusia tilanteita tai uusia ihmisiä enää läheskään niin paljon kuin vuosi sitten! Mä oon myös saanut itelleni ihan uudenlaista työkokemusta (vaikkei hallitustoimintaa voi ihan työksi kutsua, kun ei se miltään työnteolta ole ikinä tuntunut). Oon oppinut organisointikykyä, tiimityöskentelytaitoja, vastuunottoa, itsesäätelytaitoja, kaikkea tämmöstä loppuelämän kannalta semisti merkittävää. Oon myös rentoutunut ja avautunut ihmisenä. Ja oon myös varmistunut siitä, että järjestötoiminta jossakin muodossa on just mun juttu. Koen myös saaneeni elinikäisiä ystäviä, ja hallitusyhteisöstä irrottautuminen tulee olemaan tosi raskasta nimenomaan yhteishengen ja ihmisten takia. Hallitustoiminta ei tunnu enää miltään harrastusporukalta tai työyhteisöltä. Se tuntuu perheeltä. Hallitustoiminta on ollut sellaista sielunravintoa, ettei sitä oikein voi pukea sanoiksi, jotka tekisi sille aidosti oikeutta.



Hanna Taipalus

1. Mietin ensin jonkin aikaa hakisinko, sillä jollain tapaa kiinnostuin fuksina hirveästi hallitustoiminnasta. Jollain tapaa epäröin kuitenkin, että olisiko hallitustoiminta juuri minua varten. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta järjestötoiminnasta, ja hallitus-sana kuulosti jotenkin pelottavalta ja valtaisalta. En kuitenkaan päässyt eroon ajatuksesta, että meidän opiskelijoidemme seassa on porukka joka saa vaikuttaa omiin asioihimme ja järjestää monenlaista toimintaa. Ajatus kuulosti jo niin siistiltä, että kädet hikoillen lähdin mukaan syyskokoukseen ja sitä päätöstä en ole katunut ollenkaan!
2. Se on tehnyt koko opiskelijaelämästä parasta. Parasta on tavata uusia ihmisiä ja tietää mikä meno missäkin on, yliopistossa ja omaa alaa koskevalla kentällä. Hallituksessa toimimisessa on oppinut niin paljon uutta, asioita mitä koulussa ei opi. Hallituskavereista on myös tullut todella tärkeitä, melkein kuin perhe! En myöskään ilman hallitushommia olisi esimerkiksi nukkunut yöjunan lattialla Lapissa, salakuunnellut sitsejä Rexin pöydän alla, sytyttänyt monta tuntia sateessa nuotiota, nauranut vatsalihaksia kipeäksi kokouksissa tai ollut jättimäisessä ilmapallossa kiinni messukeskuksessa. :)



Krista Laitila

1. Muutin Helsinkiin ulkopaikkakuntalaisena enkä oikeastaan tuntenut kaupunkia enkä ihmisiä. Ensimmäinen opiskeluvuosi menikin rutiinien totuttelun merkeissä ja uusiin ihmisiin tutustuessa. Aktiivisena ihmisenä  aloin kuitenkin pian jo kaipaamaan täytettä kalenteriin sekä uusia tuttavuuksia, ja mikä silloin olisikaan sen parempi paikka kuin oman rakkaan Eben hallitus. En ollut aikaisemmin ollut minkäänlaisessa hallitustoiminnassa mukana, ja Lotta kun löi ensimmäisen kerran nuijalla pöytään "Aloitetaan kokous ajassa..." en voinut olla miettimättä: mihinkähän soppaan sitä onnistui taas lusikkansa työntämään?
2. Halusin olla mukana vaikuttamassa koulutusohjelmamme asioihin, jonka takia hain juuri oman ainejärjestömme hallitukseen. Ihanaa hallitustyössä on se, että pysyy koko ajan mukana maailman menossa. Koulutuspoliittisena vastaavana olen saanut osallistua LTOL jaoston kokouksiin ja olla siten vaikuttamassa alamme tulevaisuuten - joka on ollut mullistava kokemus. Olen oppinut tarkkuutta taloudenhoitajuuden kautta sekä paljon kummallisia kokouskäytäntöjä. Ehdottomasti parasta hallitustyöskentelyssä on kuitenkin kaikki ne ihanat ihmiset, joiden kanssa olen saanut kokea tämän vuoden. Yhdessä on naurettu ja ehkä vähän itkettykin, mutta ikinä en ole kokenut itseäni yhtä rikkaaksi kuin tämän vuoden aikana! Olen saanyt hallitustyöskentelyn kautta niin Ebestä kuin muistakin järjestöistä ympärilleni aivan mahtavia ihmisiä, jotka voin liittää kokemuksissani ihaniin muistoihin! Mitä enempää voisi kouluajalta enää toivoa?



Maria Patteri

1. Hain hallitukseen, koska halusin kokemusta hallitustoiminnasta sekä tutustua uusiin ihmisiin. Kiinnostus edunvalvontaan ja poliittisen vastaavan tehtäviin oli alusta asti selvä - tässä tehtävässä olen päässyt kehittämään koulutustamme entistäkin paremmaksi ja purkamaan loputonta valittamisen tarvettani elämän suurissa vääryyksissä (kyl mä oon oikeesti yleensä ihan tyytyväinenkin).
2. Kulunut hallitusvuosi on ollut kaikin puolin mahtava kokemus. Haasteista on opittu ja onnistumisista on yhdessä iloittu. Ennen kaikkea oon tosi iloinen mahtavasta hallitusporukasta, joiden kanssa tätä hommaa on ollut suuri ilo tehdä!



Pilvi Kattainen

1. Olen hirveän utelias, joten hallitustoimintaan mukaan lähteminen tuntui luontavalta tavalta käyttää aikaa opiskelun yhteydessä. Halusin myös haastaa itseäni, mihin onkin löytynyt monia tilaisuuksia. Toivottavasti useampi varhaiskasvatuksen maisterivaiheen opiskelija löytäisi tiensä ainejärjestötoimintaan!
2. On ollut upeaa seurata kuinka taitavasti hallituslaiset ovat ideoineet ja organisoineet Eben toimintaa opiskelu- ja työkiireistä huolimatta. Ylioppilaskulttuuriin kuuluvien rakkaiden perinteiden ylläpitäminen on ollut kaikille itsestään selvää. Tuntuu hienolta olla osa tätä jatkumoa. Kaikista hauskin tapahtuma, johon hallitustoiminnan myötä olen osallistunut, oli SOOLin järjestökoulutus Rovaniemellä. Matkan aikana laulettiin ja naurettiin paljon. 



Matias Koskimies

1. Halusin saada kokemusta järjestötoiminnasta ja tutustua uusiin ihmisiin sekä päästä entistä paremmin selville omaan alaan liittyvistä asioista.
2. Hallitustyöskentelyssä parasta on ollut mahtavan työryhmän kanssa toimiminen, onnistumisen tunteet esim. tapahtumien järjestämisessä ja uusiin ystäviin tutustuminen.



Laura Ikonen

1. Hain hallitukseen, koska minuun iski järjestökärpänen. Pistos syntyi tutor-toiminnasta. Oli mukavaa tutustua ihmisiin sekä järjestää heille ohjelmaa. Koin halua olla mukana vaikuttamassa sekä osallistumassa tapahtumiin ihan alusta asti. Olihan se myös mukavaa, kun näin kokouksessa muita innokkaita ja hyvän porukan.
2. Parasta hallitustoiminnassa on ollut melkein kaikki. Jos kaikki stressi ja ajoittainen aikapula jätetään huomiotta olen nauttinut yhteistyöstä eri ainejärjestöjen ja uusien ihmisten kanssa sekä siitä että kalenterini on saanut paljon mukavaa ja positiivista täytettä. :)  Hallitustoiminta on opettanut ennen kaikkea uusia taitoja sekä lisännyt kiinnostustani järjestötoimintaan entisestään.



Susanne Rantanen

1. Oon ollut alusta asti melko aktiivisesti mukana Eben tapahtumissa ja tykkään muutenkin opiskelijaelämästä. Tapahtumissa tutustui paremmin opiskelukavereihin kuin luentosaleissa, ja se oli varsinkin alussa mulle tosi tärkeetä, koska muutin muualta Helsinkiin, enkä tuntenut täältä juuri ketään. Fuksivuonna en vielä osannut kiinnostua hallitusjutuista, kun kaikki oli niin uutta, mutta tokana syksynä into alkoi nostaa päätään. Olin mukana tuutoroinnissa ja koin tosi tärkeänä sen, että meidän opiskelijat viihtyisi tässä koulutusohjelmassa. Alkoi tehdä mieli vaikuttaa asioihin. Hallitukseen hakeminen oli oikeestaan aika luonnollinen jatkumo siitä eteenpäin, ja lisäintoa hakemiseen sain siitä, että yks mun parhaista ystävistä haki myös! Mietin tosin ihan viimeiseen päivään saakka, että onko mulla tarpeeksi aikaa ja voimavaroja tähän, mutta onneksi päätin lähteä mukaan, en oo katunut!
2. Tässä touhussa on ollut tosi paljon hyvää. Mun oma opiskeluryhmä on muuttunut ekasta vuodesta tosi paljon, ja kaikki läheisimmät luokkakaverit kulkee tällä hetkellä ihan omia koulutuspolkujaan. On ollut ihanaa tutustua tähän hallituksen vauhdikkaaseen ja aivan hervottomaan porukkaan, joiden kanssa on sitten väkisinkin joutunut ja saanut kulkea yhteistä polkua! :D Ollaan vuoden aikana hiouduttu sekä hallitustiimiksi että myös ystäviksi. Hallituksen kautta oon tutustunut myös meidän muihin lastuopiskelijoihin paljon enemmän, ja ai että meillä on tosi hyvää porukkaa meidän koulutuksessa!! Myös sitä vaikuttamista on päässyt tekemään ja kehittelemään kaikenlaista uutta, esimerkiksi keväällä olin järkkäämässä ebeläisille Megazone-turnausta, joka oli tosi kivaa! Ja tältä syksyltä odotan eniten meidän risteilyä!





Sami Turunen

1. Hain Eben hallitukseen, koska ajattelin että näin näen uuden puolen yliopiston elämästä ja saan tutustua paljon eri ihmisiin.
2. Parasta hallitustoiminnassa on ollut yhteinen tekeminen, hyvä meno ja tutustuminen erilaisiin ihmisiin. :)



Meira Hurri

1. Vaikka järjestötoiminta on aina jossain määrin kiinnostanut niin opiskelupaikan saatuani ajattelin vielä ettei hallitushommat varmaan ole mun juttu ja keskityn nyt ihan vain siihen itse opiskeluun. Vaan kuinkas sitten kävikään! Opiskeluiden alkaessa innostus omalta tuntuvista opinnoista ja kaikki uudet kivat kaverit vei mukanaan. Totesin, että kyllä mä tästä haluan saada kaiken mahdollisen irti ja paras tapa siihen oli lähteä mukaan hallitukseen. Ja kun vielä pääsee järjestötoiminnan kautta vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin niin mikäs sen parempaa.
2. Parasta on ollut ihmiset. Hallitustoiminnan kautta on saanut tutustua niin moneen mahtavaan tyyppiin, joiden kanssa ei ehkä muuten olisi tullut tutustuttua. Tärkeimpänä tietysti oman hallituksen jengi, mutta myös muita ebeläisiä ja toisten ainejärjestöjen ihmisiä on ollut mahtavaa tavata erilaisten tapahtumien kautta. Ja sitten on ollut parasta, kun on saanut tehdä niiden huipputyyppien kanssa vaikka mitä upeita ja kiinnostavia juttuja.

Kiitos kun luit, <3:lla Eben hallitus

Lisää kuvia Instagramissa @ebe_ry

perjantai 9. lokakuuta 2015

Fuksi-gallup!


Ihanaa alkanutta syksyä kaikille lukijoille!
Tämän postauksen päätähtinä ovat uudet fuksimme. Kiertelimme kampuksella kysellen fukseilta heidän mietteitään syksystä. Tässä galluppiin vastanneiden yhdeksän fuksin vastaukset:



Kysymykset:
  1. Miten on opiskelut lähteneet käyntiin yliopistossa?
  2. Mikä on ollut parasta opiskelijaelämässä?
  3. Mikä on lempiruokasi Oliviassa?
  4. Selitä: Lapsen kehitys tapahtuu proksimodistaalisesti ja kefalokaudaalisesti.
  5. Lähetä terkkuja muille ebeläisille!


Fuksi 1:
1. Erittäin hienosti, olen tykännyt.
2. Opiskelu on ollut parasta. Uusi tieto!
3. Siellä ei oo hyvää ruokaa, mut se leipä on hyvää.
4. Oon kuullut. Pitäis varmaan tietääkin. Ei mitään hajuu. Aivoihin ja aisteihin ehkä liittyy.


Fuksi 2:
1.Hyvin, nyt alkaa alkukaaos hälvetä
2. On tutustunut uusiin ihmisiin ja tullut uusi maailma tutuksi.
3. Salaatti.
4. Se tapahtuu suhteessa ympäristöön ja asteittain.
5. Ihanaa syksyä!


Fuksi 3.
1.Hyvin, alussa olo oli epätodellinen.
2. Ihmisiin tutustuminen ja uudet asiat.
3. Härkäpapu-lasagne jäi mieleen.
4.Tavallaan lapsen kehitys tapahtuu ympäristön vaikutuksesta.
5. On ollut hauska tutustua!


Fuksi 4.
1.Mielenkiintoista on ollut. Ryhmäytyminen on tapahtunut hyvin. Kyhf-kurssi oli rankka.
2. Liikunnan ja terveyden didaktiikan ryhmätunti Kumpulassa ja se tunne kun Kyhf oli ohi.
3. Ei mikään ylitse muiden.
4. Se kun lapsi kehittyy ylhäältä alaspäin ja keskeltä vaakatasoon.
5. On ollut tosi kiva, kun hallitus kannustaa, kertoo itsestään ja on tullut lähelle itseä kutsumalla esimerkiksi kokouksiinsa.



Fuksi 5.
1.Stressaavaa aluksi kaikkien uusien asioiden kanssa, tässä on myös stressannut esimerkiksi kirjakaaos.
2. Ryhmäytyminen.
3. Ei mikään ylitse muiden.
4. Kehittyy ympäristötekijöiden mukaan
5. Järjestäkää lisää päihteettömiä tapahtumia.


Fuksi 6.
1.Kestää vielä tottua lukurytmiin.
2.Tutustumisleikit tutorien kanssa.
3. Mikään ei oo ylitse muiden.
4. Lapsen kehitykseen vaikuttaa sosiaalinen ympäristö ja miten aivot kehittyy.
5. Menkää ajoissa nukkumaan, että jaksatte kiinnostavat tunnit.


Fuksi 7.
1.Pikkasen hankala, liikaa yksin hoidettavana vastuullisia töitä.
2. Tapahtumat.
3. Jauhelihapihvit.
4.Liikunnallisesti ja henkisesti.
5. Kiitoksia kaikesta hienosti järjestetystä toiminnasta. Jatkakaa näin.


Fuksi 8:
1.Kivasti, mutta en ymmärrä miksi Kyhf on eka tentti, se romuttaa motivaation.
2. Bileet ja halpa kouluruoka.
3. Kanankoivet ja ne paistetut perunat.
4. Tuttu lukion psykologiasta. Liittyy motoriseen kehitykseen, kehitys tapahtuu ylhäältä alas ja sivuttain.
5. Kivaa kun järjestetty kaikkea. Fuksisitsit olivat mieleenpainuvin. Vaikka tapahtumista yritetään tehdä alkoholittomia, huomioikaa myös ne jotka juo. Kaljaviesti olisi hyvä.


Fuksi 9:
1.Vaikee motivoitua Kyfh:n, kun se on liian yleissivistävää verrattuna muihin kasvatustieteen opintoihin.
2. Jee odotan, että kohta saa haalarit!
3. Pihvit.
4. Motorinen kehitys. Oisko se se yksilöllisyys siinä kehityksessä.
5. Kiitos hyvästä ilmapiirin ylläpitämisestä ja tapahtumien järjestämisestä. Sitsit oli kivat. Kaljaviesti olisi hauska, koska jos ottaa välissä, niin yhteishenki pysyy hyvänä.

Kiitos kaikille galluppiin osallistuneille fukseille! Alla vielä fiilistelyä fuksien Disney-sitseiltä


Seuraavaksi Eben blogissa valokeilaan joutuu/pääsee hallituksen porukka, jotka kertovat mietteitään hallitustoiminnasta.