sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Hei! 

Uusi vuosi, uudet kujeet. Eben vuoden 2016 hallitus on järjestäytynyt, ja tässä esittäytyy hallituksessa tällä kaudella hääräävät tyypit:



Hei! Olen Krista, 23 vuotta. Heikkoutena suklaa ja beer pong. One cat away from crazy, mutta voit kutsua mua puheenjohtajaks!





Hei kaikille!
Olen Hanna Taipalus, Ebe ry:n varapuheenjohtaja. Opiskelen koulutuksessa toista vuotta ja olen toista vuotta hallituksessa. Nykyinen töölöläinen, mutta tulen tuolta kolmen heimon rajamailta, liepehiltä pohjanmaan. Siitä syystä saatan ihmetellä, mikseivät kaikki sano "ripa" tai "erejä". Yritin jossain vaiheessa opetella slangia, mutten oppinut.
Helsinki ja Ebe olivat silti rakkautta ensi silmäyksellä. Opinnoissa parasta ovat yhteiskunnalliset keskustelut, pianon soittaminen sekä rakastettavat opettajat ja kanssaopiskelijat.
Tykkään kissoista, pyykin pesemisestä, kalenteristani, musiikista, kahvista ja liikunnasta. Inhokkejani ovat farkut ja kasvikse ja pavut, mutta yritän niitäkin sietää. Kaikenkaikkiaan olen rento ja nauravainen olento, ja innostun usein asioista. Minulle on kunniatehtävä toimia Eben vpj:na tänä vuonna, törmäillään Penkereellä!






Moikka, olen Ilmari, Eben uusi taloudenhoitaja ja SOOL-vastaava! Opiskelen koulutuksessamme ensimmäistä vuotta. Olen opettajan, joka lopetti kahden vuoden opetustyön jälkeen opettajan työt, poika ja pääsin liiketalousopinnoissa kirjanpidon läpi arvosanalla 1.






Hei, olen Outi! Eben sihteeri sekä liikunta- ja kulttuurivastaava. Olen hyvä Googlettamaan ja mummona minulla on lauma mäyräkoiria.






Hei! Olen Jesse Myllylahti, tämän vuoden fuksi (tottelen myös muun muassa nimi Jesteri, Jespendeerus, Tsesi ja Jesu(kka)) ja pyörin tänä hallituskautena Eben liikunta- ja kulttuurivastaavana. Lisäksi olen yksi Eben  neljästä koulutuspoliittisesta vastaavasta. 
Mää olen kotoosi Pohojoispohojammaalta Haapajärveltä, josta päädyin Turun ja kultturihistorian kautta Helsinkiin ja Siltavuorenpenkereelle. Päiväni täyttyvät tällä hetkellä koulusta, hallitushommista ja vihannesasioista. Vapaa-ajallani minut voi nähdä esimerkiksi tanssilattialla hytkymästä, futiskentällä tai vaikka ihan vaan metässä. Olen heikkona jalkapalloon, Fazerin juustosämpylöihin ja Activian viljajogurttiin. Minua, kuten kaikkia hallitusjäseniä on helppo lähestyä, ja toivon kuulevani paljon ehdotuksia ja toiveita tulevista tapahtumista ja toiminnasta. Jos haluat purkaa tuntojasi koulutuspolitiikan koukeroista, olen ehdottomasti vapaaehtoinen kuuntelemaan! Nähdään Eben tapahtumissa!






Koljo, Kolojone, Koljonperä, Koltsi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tottelen myös nimeä Eve. Oon tosi kova höpöttämään ja lähes aina naama on yhtä hymyä. Rempseä Keski-Suomen Mimmi, joka on helsinkiläistynyt ja päättömän rakastunut Marimekkoon. Mulla on tapana myös olla ajoissa. AINA. Toimin tällä hallituskaudella Eben viestintä- ja koulutuspoliittisena vastaavana.








Hei, olen Milka, Eben hallituksen koulutuspoliittinen vastaava.






Moi kaikille! Nimeni on Susanna Jauhiainen ja opiskelen toista vuotta koulutuksessamme. Tänä vuonna toimin Ebe ry:n koulutuspoliittisena vastaavana sekä tuutorvastaavana. Opiskelumeininkien lisäksi olen täyttänyt kalenterini hyvinvoinnilla, rakkaudella ja ihanilla ihmisillä. Voit tulla nykimään minua hihasta milloin vain. Nähdään penkereellä ja tapahtumissa!








Moi, tässä Sami! Olen tuutorvastaava Eben hallituksessa ja toisen vuoden opiskelija. Otan asiat vastaan suhteellisen rennosti. Äiti opetti ettei elämää niin vakavasti kannata ottaa! Pienenä musta piti tulla arkeologi ja historia kiinnostaa vieläkin todella paljon. Musiikki on yksi tärkeä osa elämääni ja mut saattaa tavata Kallion levykaupoissa penkomassa pölyisiä vinyylilevyjä.









Ciao! Olen Vilma, Eben uusi tila- ja viestintävastaava. Minun puoleeni voit kääntyä esimerkiksi ainejärjestön uuden tilan tiimoilta. Yleensä teen ennen kuin ajattelen, ja jokaiseen päivääni mahtuu aurinkoa. Nostan opintolainaa ostaakseni kukkia. Keräilen takkeja ja jaan mielelläni hyviä kasvisruokareseptejä! Kanssani voi halutessaan hypätä avantoon Itä-Helsingissä. Vaikka näytänkin aina siltä että on hirmuinen kiire, niin tuu jutskaamaan tai heitä joku läpyskä ohimennen!







Olen Roosa, kolmannen vuoden lto-opiskelija. Ebe kolahti muhun kunnolla viime syksynä ollessani tuutorina. Hain sen seurauksena Eben hallitukseen ja nyt toiminkin hallituksessa tapahtumatoimikunnassa ja kansainvälisyysvastaavana. Olen ollut myös Erasmus-vaihdossa opiskelujeni aikana, joten nykäise rohkeasti sinisestä haalaristani jos vaihtojutut mietityttää!







Moikka! Olen Anna Sihvo, Eben tämän vuoden yhteistyövastaava ja yksi tapahtumatoimikunnan jäsenistä. Opiskeluhommien ulkopuolella harrastuksiin kuuluu lukeminen, kiire ja epäsäännöllisen säännöllinen liikunta kerran kuukaudessa. Fuksivuosi hujahtelee ohi vauhdilla ja odottelen innolla mitä kaikkea kevät tuo tullessaan!








Moikka, oon Laura Pitkänen, pirteä ja mukava espoolainen. Toimin Eben hallituksessa yhtenä tapahtumatoimikunnan jäsenenä. Aloitin fuksivuoteni viime syksynä ja olen kyllä tykännyt kaikesta! Varsinkin kaikki uudet tyypit on osoittautunut ihan mahtaviksi! Ideana olisi, että saataisiin järjestettyä  jokaiseen makuun jotakin kivaa aktiviteettia, joten jos tulee jotakin uutta mieleen, niin tulkaa juttelemaan!









Hellurei! Täällä kirjoittaa Susanne, eli Eben uusi tapahtumavastaava. On ollut mahtavaa päästä järjestämään pippaloita superin tiimin kanssa ja näkemään hallituselämää omin silmin!





Hei! Olen Laura, kolmannen vuoden opiskelija ja toista vuotta Eben tapahtumatoimikunnassa. Tänä vuonna tapahtumia järjestää yhteinen viiden hengen tiimimme ja innolla odotankin mitä kaikkea hauskaa keksimme! Ideoita on aina myös mukavaa saada jäsenistöltä, joten vastaanotamme mielellämme ehdotuksia tapahtumista, niin viestillä kuin hihaa nykäisemälläkin.




Yhteistyöterveisin, 
Ebe ry:n hallitus 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti