torstai 20. helmikuuta 2020

Hallitus 2020 esittäytyy!


Heii! Mää oon Julia, toisen vuoden varhaiskasvatuksen opettajaopiskelija ja toista kautta Eben hallituksen jäsenenä. Viime vuonna toimin sihteerinä ja kuuluin tapahtumatoimikuntaan, tänä vuonna mulla on ilo olla Eben puheenjohtaja! Oon syntynyt Karkkilassa, mutta useamman vuoden jo asunut mun lempparipaikassa Alppilassa. Rakastan mun kavereita ja niiden kanssa hengailua, Netflixin kattomista ja festareita. Ootan super paljon tulevaa hallituskautta ja kaikkia kivoja juttuja joita päästään yhessä tekemään 🥰🥰





Heippa! Oon Johanna 25-vuotias toisen vuoden opiskelija. Tällä kaudella toimin Eben varapuheenjohtajana, tilavastaavana ja yhdenvertaisuus- ja ympäristövastaavana.  Vapaa-ajalla tykkään nähdä mun ihania ystäviä, nauttia hyvästä ruoasta ja urheilla. Koulun alettua on vapaa-aikaa kulunut myös mahtaviin opiskelija tapahtumiin, joten tullaan varmasti näkemään ebe:n järkkäämissä tapahtumissa. Jos sulle tulee jotai kysymyksiä, tai haluut muuten vaa tulla juttelee nii tuu rohkeasti moikkaamaan. Ihanaa alkavaa kevättä.  




Moikka kaikki!
Mä olen Ainu. Oon 25-vuotta ja opiskelen varhaiskasvatuksen opeksi ensimmäistä vuotta. 2020 toimin ihanan Eben varapuheenjohtajana. Olen myös mukana opintoitoimikunnassa sekä toimin toisena yhdenvertaisuus- ja ympäristövastaavana. Minulle yksi tärkeimmistä asioista on vaalia oikeudenmukaisuutta. Parasta elämässä on tutustua uusiin ihmisiin ja oppia katsomaan asioita ja maailmaa monesta eri näkökulmasta. Rakastan itseni kehittämistä sekä mielipiderikkaita keskusteluja. Parasta on myös mun mies ja meidän kissavauva. Ihanaa vuotta kaikille ja moikataan kun tavataan!




Hei! 
Mä oon Nicole 24-vuotias ja opiskelen ensimmäistä vuotta varhaiskasvatuksen opettajaksi. 
Olen ensimmäistä kertaa mukana Eben hallituksessa ja toimin tänä vuonna sihteerinä. Olen myös tapahtumatoimikunnassa mukana. Viettelen vapaa-aikani mielelläni ystävien parissa, liikuntaa harrastaen ja leffoja kahtoen. Rakastan myös matkustelua ja hyvää ruokaa. Halataan kun tavataan! 



Heipsun! Oon Serafina 23-vuotias vo-fuksi Espoosta. Lähdin Eben toimintaan mukaan toimihenkilöksi jo ensimmäisen opiskelukuukauden aikana. Tulevana hallituskautena toimin taloudenhoitajana ja tietosuojavastaavana, joista oon niin innoissani! Eläimet ovat lähellä mun sydäntä, niinpä vietän vapaa-aikani tallilla käyden ja perheen koirien kanssa temmeltäen. Rakastan myös leipomista ja ruoanlaittoa.
Tuu ihmeessä moikkaamaan Penskulla ja kysymään mitä vaan! 




Moikka!
Oon Erin ja opiskelen tokaa vuotta Varhaiskasvatuksen opettajaks. Viime vuonna olin toimarina ja tulevalle hallituskaudelle päädyin varsinaiseksi jäseneksi. Olen tapahtumatoimikunnassa, kulttuurivastaava sekä kansainvälisyysvastaava. Vapaa-ajalla vietän paljon aikaa kavereiden kanssa, käyn salilla sekä teen sijaisuuksia päiväkoteihin ja kouluihin. Oon tosi aktiivinen ja menevä vapaa-ajalla, joten mut saattaa myös hyvin todennäköisesti bongata monista opiskelijatapahtumista, missä toivottavasti törmäillään! 




Moiccu! Mä oon Anni ja oon tokan vuoden opiskelija ja tällä kaudella toimin Ebe:n hallituksen varajäsenenä sekä toisena kulttuurivastaavana. Viimevuonna olin toimarina ja siihen kannattaa ryhtyä, jos yhtään kiinnostaa hallitushommat! Vapaa-ajalla tykkään pelata lautapelejä ja käydä erityisesti räppikeikoilla. Musta saa seuraa etenkin noihin jos haluaa!



Heippahei! Miä oon Elli, tokan vuoden vo-opiskelija ja nyt mukana toista kautta Eben hallituksessa. Oon hallituksen jäsen, kuulun tapahtumatoimikuntaan ja toimin liikuntavastaavana sekä opintotoimikunnassa. Vapaa-ajalla harrastan partiota siinä määrin, missä se täältä etelästä onnistuu, kun oma kotilippukunta on Mikkelissä, josta oon kotoisin. Sen lisäksi pelaan jääpalloa ja urheilen muutenkin aktiivisesti sekä soittelen kaiken näkösiä soittimia (musa best). Oottelen hallituskautta ilolla niinku kuvasta voi havaita ja toivon, että tänä vuonna päästään urheilemaan entistä enemmän ja tekemään kaikkea kivaa yhdessä kaikkien ihanien Ebeläisten kanssa! Tuuthan nykäsee rohkeasti hihasta, jos kaipaat apua missä vaan, haluut kysyä jotain opiskelusta tai hallitushommista tai halluut kuunnella ja huastaa levveetä savvoo ja nauraa paljon. 





Moikku! Mä oon Ella, tokan vuoden varhaiskasvatuksen opeopiskelija ja ihka ekaa kertaa hallituksessa mukana. Tarkoituksena oli aloittaa toimarihommat, mutta päädyinkin suoraan hallituksen varajäseneksi, mistä oon nyt super innoissani! Kuulun tapahtumatoimikuntaan ja odotankin innolla tulevia tapahtumia ja niiden järkkäämistä ihan huippuporukassa. Oon melko menevä persoona ja mukana kaikessa, joten luultavasti törmäillään tapahtumissa - aina saa tulla juttelemaan! Vapaa-ajalla nään myös paljon kavereita, urheilen (rakastan unisportia) ja valmennan joukkuevoimistelua ihanille pikku jumppareille. Moikataan, kun tavataan!




 

Moikka! Oon Elina S. ja toisen vuoden nopeuttaja vo-opiskelija. Viime hallituskaudella toimin tapahtumatoimikunnassa ja jatkan samaa hommaa myös nykyisessä hallituksessa. Lisäksi toimin Helvon eli Helsingin varhaiskasvatuksen opettajien liiton opiskelijaedustajana. Vapaa- aikaani tykkään viettää matkustelun ja kavereiden parissa. Multa saa aina tulla kysymään, jos jokin asia askarruttaa tai haluaa muuten vaan jutella.  😊




Moikka!


Mä oon Vilma ja oon ensimmäisen vuoden vo-opiskelija. Oon tällä hallituskaudella Eben hallituksessa liikuntavastaava, tutorvastaava, sekä mukana myös tapahtumatoimikunnassa ja opintotoimikunnassa.
Mun vapaa-aikaan kuuluu urheilu ja ystävät. Valmennan myös ringetteä. Aktiivisten juttujen lisäksi tykkään rentoutua leffojen ja sarjojen parissa.
Odotan innolla tätä hallituskautta ja varsinkin mahtavien tapahtumien järjestämistä. 
Nähdään Penkereellä ja tapahtumissa!





Moikka, mä oon Jenni toisen vuoden opiskelija. Tällä kaudella toimin Eben toisena tutorvastaavana. Mä oon saanut ihan mahtavia ystäviä yliopistolta ja toivon, että jokaisen yliopistokokemus olisi yhtä ihana kun mulla. Vapaa-ajalla mut löytää yleensä kavereiden kanssa kahvilasta. Multa saa tulla kysymään ihan mitä vaan jos törmätään :) Nähdään Penksulla!























Moi!
Mä oon Karen, 25 vee ja opiskelen toista vuotta varhaiskasvatuksen opettajaks! Olin viime vuonna Eben varapuheenjohtaja ja tänä vuonna jatkan toimarina, sillä oon myös mukana Penkereen speksissä ja Conduksessa! Tein villin vedon ja muutin Espoosta Helsingin reunalta Hyvinkäälle metsän ja pellon väliin! Vapaa-aikaa kuluu siis paljon kotona eläinten kanssa. Mulla on kaksi koiraa: Senna ja Naava, kissa nimeltä Mielikki, pupu nimeltä Una, sekä liuta kanoja ja niitten kukko! Niillä ei oo vielä nimiä, joten saa auttaa keksimään :D Tykkään kuitenkin myös pyöriä paljon Penkereellä ja etenkin tapahtumissa! Toivottavasti törmäillään siellä, nykäse mua hihasta ja ehdota kanalle nimeä!




Moikka! Mä oon Aino 3.vuoden vo -opiskelija ja myös 3. vuotta Eben hallituksessa. Tänä vuonna toimin toimihenkillönä ja vastuualueitani on vuosijuhlavastaava, työelämä- ja alumnivastaava ja kuulun myös tapahtumatoimikuntaan. Kevätkaudella tukikohtani on Kreikan Thessalonikissa, jossa vietän puoli vuotta vaihto-oppilaana. Osallistun kuitenkin hallitustoimintaan niin paljon kun etänä pystyn! Odotan tältä hallituskaudelta eniten 50v juhlavuotta ja syksyllä järjestettäviä eeppisiä vuosijuhlia 😍





Heipä hei! 

Mä oon Eero ja opiskelen tokaa vuotta nyt varhaiskasvatuksen opeksi. Mulla lähti Eben hallituksessa toinen hallituskausi käyntiin ja innolla odottelen mitä päräyttävää saadaan tällä jengillä aikaiseksi tänä vuonna. Tällä kaudella olen toimihenkilönä ja tekeminen painottuu eniten Eben opintotoimikunnan puuhiin. Opiskelu Helsingin yliopistossa omalla opintosuunnalla on tuonut kiehtovan tiedon lisäksi aivan upeita ystäviä :) Vapaa-aika kuluu jääkiekkokaukalossa, kavereiden kanssa ja ehdottomasti kalastuksen parissa aina kun vesistöt eivät ole jäässä.