Hei! Olen Jesse Myllylahti, 22-vuotias toisen vuoden
lastentarhanopettajaopiskelija, ja toimin tällä kaudella Ebe ry:n
puheenjohtajana. Viime kaudella hääräsin ainejärjestömme yhtenä
koulutuspoliittisena vastaavana sekä liikunta- ja kulttuurivastaavana.
Olen kotoisin Suomen keskipisteestä, Haapajärveltä,
Kuonanperän korpimailta. Lyhyen Turkuun suuntautuneen kulttuurihistoriallisen
harharetken jälkeen päädyin Helsinkiin ja Siltavuorenpenkereelle. Jos minulla
sattuu olemaan ylimääräistä aikaa koulun, järjestötehtävien ja töiden ohella,
kulutan sen (penkki)urheillen, luonnossa liikkuen tai muuten vain hauskaa
pitäen. Haaveilen omasta puutalosta ja Suomen pääsystä jalkapallon
arvokisoihin.
Tulkaa rohkeasti juttelemaan, jos teillä on toiveita tai
palautetta Eben toiminnan suhteen. Toki saa tulla juttelemaan ihan muuten vaan
- tutustun mielelläni uusiin ihmisiin! Nähdään Eben tapahtumissa :)
Heippa! Mun nimi on Eveliina a.k.a Koltsi, toisen vuoden
lastentarhanopettajaopiskelija ja oon nyt toista vuotta mukana Eben hallituksessa.
Tänä vuonna päätin hypätä numeroa suurempiin saappaisiin ja toimin Eben
varapuheenjohtajana.
Oon pieni ja pippurinen mimmi Keski-Suomesta, joka toisinaan
puhhuu meleko levveetä murretta. Huumorintajuni oon perinyt kuulema mun
mummilta ja oon kova nauramaan, etenkin omille huonoille jutuilleni. Rakastan
leikkokukkia, kenkiä ja Marimekon raitapaitoja sekä tietysti meidän 4kk ikäistä
Suomenlapinkoiraa Mattia. Myös leipominen on lähellä mun sydäntä ja
kokkiohjelmat on heikkouteni, etenkin jos kyseessä on Sinkkuillallinen. En
myöskään häpeä myöntää olevani kova Salkkari-fani.
Jos haluat spekuloida Salkkareiden tulevia juonikäänteitä,
höpötellä järjestötoiminnasta tai vaikkapa koirista, niin tuu nykäseen hihasta!
Törmäillään Penkereellä! :)
Hei! Olen Vilma, 22 vuotta. Olen kotoisin "Lahen"
seudulta, mutta sittemmin helsinkiläistynyt. Olen Eben taloudenhoitaja
vuosimallia 2017 ja kahden komean kissan äitipuoli. Kesäisin mut voi löytää
Mustikkamaalta kalasta ja talvisin bongata avannosta. Rakastan kiirettä, kotia,
haaveilua ja inkivääriä! Erikoisalaani on (hyvä) huumori ja hyvä sydän.
Hymyillään kun tavataan!
Moikka! Mun nimi on Ann-Mikaela, mutta kutsumanimeltäni ihan
Minttu vaan! Tänä vuonna toimin Eben sihteerinä ja toisena viestintävastaavana.
Olen kahden ihanan lapsen äiti (3- ja 1-vuotiaat) ja ensimmäisen vuoden
lastentarhanopettajaopiskelija. Elämässä riittää siis menoa ja meininkiä!
Aikaisemmalta koulutukseltani olen toimintaterapeutti, mutta muutaman mutkan ja
sijaisuuden jälkeen löysin oman alani varhaiskasvatuksesta. Vapaa-ajallani
(mitä se on?!) luen paljon, katson elokuvia, teen käsitöitä (erityisesti
neulon, virkkaan ja teen ristipistoja), juoksen Eben tapahtumissa ja vietän
laatuaikaa perheeni kanssa. Olen myös asustellut ulkomailla, Thaimaassa ja
Teksasissa, ja matkustelu on todella lähellä sydäntäni myös.
Muhun törmää varmasti Penkereellä sekä Eben tapahtumissa ja
mut tunnistaa pomppivasta ponnarista, isosta punaisesta repusta ja leveästä
hymystä. Tapaan todella mielelläni uusia ihmisiä, joten jos yhtään siltä
tuntuu, tule nykäisemään hihasta ja sanomaan moi! :)
Moi mä oon Elisa (paremmin tottelen nimeä Ellu) Alopaeus ja
toimin Eben hallituksessa kulttuurivastaavana Nellin ja Maijun kanssa ja oon
mukana myös tapahtumatoimikunnassa.
Minä oon kotoisin Maaningalta eli oon tullu Helsinkiin ihan
Savonmuan ytimestä! Savolaisuus saattaa paistaa välillä läpi, mutta lähinnä sen
huomaa vaan kun minä avvaan suuni. Ja koska minä oon kasvanu peltojen ja
metsien keskellä niin luonnollisestikin harrastan partiota. Tykkään myös paljon
leffoista ja siksi mulle kannattaakin ehdottaa illanviettoa Netflixin parissa,
ja kyllähän siinä sivussa saattais viinikin maistua! Rakastan myös kissoja ja
kissavideot on lähellä sydäntäni. Vaikeina maanantai aamuina kuulokkeissani
pauhaa Santa Cruz, mutta tanssilattialla mut sytyttää latinopoppi <3
Nähkäämme penkereellä!
Muutin vasta viime syksynä Helsinkiin ja olen siis ensimmäisen vuoden opiskelija. Syksy oli haastavaa aikaa kaikkien uusien asioiden kanssa painimisessa, mutta siitäkin selvittiin ja nyt lähdetään kevättä kohti uudella puhdilla!
Heippahei! :) Täällä kirjoittaa Susanne, paremmin tottelen nimeä ”Sussu”. Oon Eben uusi tuutorvastaava ja vanha tapahtumatoimikuntalainen. Innolla ootan uusia haasteita. Karaoke, talvipäivät ja brunssit on ehdottomasti mun elämän sokeri ja suola.
Moikka! Olen Anna ja toista vuotta mukana Eben hallituksessa. Tänä vuonna toimin vuosijuhlavastaavana. Hallitushommien ja opiskelun lisäksi olen koukussa kahviin, spinningiin ja Netflixiin. Nousen ylpeänä seisomaan sitsilaulujen Kerava-säkeistöissä ja sairastan ikuista matkakuumetta.
Nähdään Penkereellä!
Moikka! Oon Maiju, toisen vuoden opiskelija. Tänä vuonna toimin Ebessä kulttuuri- ja liikuntavastaavana sekä tilavastaavana. Poikaystäväni mielestä harrastuksiini kuuluu karkkien syöminen ja sohvalla löhööminen, mutta voin vakuuttaa, että mut löytää myös aika monesta Eben tapahtumasta! Sydäntä lähellä on varhaiskasvatuksen lisäksi myös kielioppi, Netflix, Järvenpää ja huvipuistot, joten tiiät mistä jutella, kun tavataan!
Moikku! Oon Ninni ja ekaa vuotta Penkereellä Tänä vuonna oon toisena viestintävastaavana ja järjestelen tapahtumia teidän iloks. Mulla on ainainen reissukuume ja opintolainaa käytän mielummin lentoihin kun ruokaan. Oon koukussa mun kalenteriin mut ootan jo innolla Suomen sateista kesää ja lomaa. Tsemppiä kevääseen, kyllä se aurinko sieltä tulee!
Moikka! Mää oon Klaudia, eben uusi koulutuspoliittinen vastaava. Olen ensimmäisen vuoden opiskelija ja tähän asti yliopistoelämä on ollut älyttömän kivaa! Kotoisin olen Jyvääskylästä, josta muutin Helsinkiin opiskelemaan. Olen 5-vuotiaana jo kertonut haluavani opettajaksi ja ajatus opettajan ammatista on muhinut siitä asti mielessäni. Tykkään olla aina ajoissa paikalla,en pärjää ilman aamukahvia ja kutsun edelleen bussia linkiksi Jyvääskyläläiseen tyyliin. Tulkaa rohkeasti juttelemaan, jos jokin asia mietityttää. Nähdään penkereellä! : )
Hei kaikille! Olen Emma Helkiö, ekan vuoden opiskelija ja kuulun opintotoimikuntaan neljän muun ebeläisen kanssa. Opiskelijatoiminnan lisäksi sydäntä lähellä on muun muassa kirjat sekä musiikki ja toisinaan raahaudun myös kuntosalille.
Aina saa tulla juttelemaan mistä vain mitä mieleen tulee, liittyi sitten koulutusasioihin tai johonkin muuhun!
Moikkamoi! Olen Iisa Järvinen, ensimmäisen vuoden lastentarhanopettajaopiskelija Helsingin yliopistossa. Toimin EBE:n hallituskaudella 2017 yhteistyö- ja tapahtumavastaavana. Levitän ympärilleni iloista, pientä ja pippurista fuksivoimaa. Lempiasioitani elämässä ovat ennen kaikkea uusiin ihmisiin tutustuminen, pienten lasten kanssa touhuilu, sekä laulaminen. Niin, ja on se opiskelukin ihan hauskaa, tottakai!
Moikka! Mä oon Eevi, toisen vuoden lastentarhanopettajaopiskelija. Mun seurassa ei tarvi montaa hetkeä viettää tietääkseen mistä oon kotosin, sillä Turun murre ei oo parissa vuodessa hävinny mun puheesta mihinkään (oon sentään oppinu käyttämään sanoja spora ja steissi mutta siihen mun hesalaistuminen taitaa jäädä). Oon toista vuotta mukana Eben hallituksessa, tänä vuonna vaikutan toimihenkilönä tapahtumatiimissä. Eben hallituksen lisäksi kuulun myös Conduksen hallitukseen ja oon varaedaattori HYYn edustajistossa, hommaa opiskelun ohella siis riittää! Kun haluan unohtaa järjestö- ja kouluhommat hetkeksi, saatan neuloa villasukkia, katsoa Netflixiä (helposti koko päivän), lähteä Turkuun tyhjentämään äitin jääkaappia tai saaristomökille istumaan laiturinnokkaan. Tästä vuodesta taitaa tulla mun kiireisin, mutta mahtavin opiskeluvuosi, ja sä voit tehdä siitä vielä mahtavamman osallistumalla kaikkiin meidän järjestämiin huikeisiin tapahtumiin! :)
Oon Sami ja kolmannen vuoden opiskelija. Tänä vuonna hoitelen alumni- ja työelämävastaavan hommia yhdessä Susannan kanssa. Mul on sairaan huonot läpät ja kuulenkin siitä usein muilta.
Hallitus on olemassa kaikkia ebeläisiä varten ja hallituksen jäsenet toivovatkin, että heihin otetaan aktiivisesti yhteyttä niin pienissä kuin suurissakin asioissa. Tehdään yhdessä tästä paras vuosi ikinä!
Yhteistyöterveisin.
Ebe ry:n hallitus 2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti