perjantai 17. maaliskuuta 2017

Talvipäivät 2017 Savonlinnassa


Viime viikonloppuna saamamme tiedon mukaan SOOLin Talvipäivät järjestetään ensi vuonna Tampereella! Tämän uutisen valossa nyt on hyvä aika palata kuukaudentakaisiin tunnelmiin tämän vuoden Talvipäiviltä Savonlinnassa.

Ebeläisiä lähti tänä vuonna Talvipäiville huikea määrä! Matka Helsingistä Savonlinnaan taittui suurimmalla osalla osallistujista busseilla. 
Matkattuamme vasta vähän päälle tunnin, olikin otollinen aika pysähtyä Lahdessa päivätansseille Tivoliin. Pikaisen tanssahtelun ja virkistävän virvokkeen jälkeen olikin jo kiire takaisin bussiin ja kohti Savonlinnaa! Busseihin oli varattu hauskaa ohjelmaa ja tunnelma oli katossa. Laulettiin sitsilauluja, hierottiin älynystyröitä erilaisten visojen merkeissä (oli tieto-, musa- ja tunnarivisaa), naurettiin vatsat kipeiksi ja höpötettiin äänet käheiksi.








Määränpäässä majoittuminen tapahtui paikallisilla kouluilla
luokissa.


Taidelukion oppilaiden tuotoksia

Ruokaa oli riittävästi ja se oli hyvää!


Viikonloppu oli ahdettu täyteen monipuolista toimintaa ja jokaiselle löytyi varmasti jotain! Oli kahvila-approa, lautapeli-iltaa, avajaiskarkelot, paljon esiintyjiä, iltabileitä, perinteinen talvirieha ja paljon, paljon muuta. Talviriehan kruunasi Eben norsujen silitysrautacurlingturnauksen voitto! Paikalla oli upea sinihaalarinen kannattajajoukko tsemppaamassa tiimin voittoon! Voittopokaali on nähtävillä Narniassa.


Matkalla avajaiskarkeloihin
Talvipäivien avajaiset,
esiintyjinä mm. Musta Barbaari ja Prinssi Jusuf


Hyvää biisiä pitää fiilistellä kunnolla!

Eben norsut valmiina ensimmäiseen erään!

Tästä lähtee...

Tiimin kapteeni Eeva keskittyneenä suoritukseen

Tiimin ahkera lakaisija

Eben huikeat kannatusjoukot tsemppaamassa tiiminsä voittoon!


Voitokas Eben norsut!

Talviriehan tarjoamiin lajeihin kuului myös tankofutis

Talvipäivillä kunnioitettiin myös perinteitä Kopedan kanssa.

Iho nousi kananlihalle, kun ensimmäinen laulu kajahti ilmoille

Vahvaksi perinteeksi muodostunut Eben ja Kopedan
SSS


Paluumatkalle kun lähdettiin sunnuntaina, oli takki aivan tyhjä. Talvipäiville oli annettu kaikki ja hiljaisen tyytyväinen kansa pakkautui busseihinsa ja lähti kotimatkalle haikein mielin, ajatuksissaan: oispa jo seuraavat Talvipäivät!


Kuningatar Ketonen pitämässä huolta bussin nro 3
matkustajista

Kotimatkalla


Kiitokset huipusta Talvipäiväviikonlopusta! Tuskin maltamme odottaa mitä ensi vuosi ja Tampere tuo tullessaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti